Pomeranian

Keski-Eurooppalaisista ikivanhoista pystykorvatyypeistä polveutuvia pieniä pystykorvia vietiin 800-luvulla Englantiin, missä näistä jalostettiin kääpiömuoto pomeranian. Rodun suosiota Englannissa eittämättä lisäsi kuningatar Victorian kiinnostus rotuun. Vuonna 1891 hän aloitti rodun kasvatuksen Windsor-kennelissään ja samana vuonna perustettiin Englantiin rotukerho. Myös edelleen Englannissa voimassa oleva rotumääritelmä laadittiin tuona vuonna. Sittemmin Englantia on pidetty juuri tämän nimenomaisen pomeranian -rodun kotimaana. Mannermaisista rodun tunnetuimmista ystävistä mainittakoon Marie Antoinette, Napoleon ja Mozart. Lähes kaikki kansat ovat tunteneet rodun ja olleet ihastuneita tähän pieneen, miellyttäväluonteiseen koiraan. Pomeranian on kaikista saksanpystykorvamuunnoksista suosituin.

Suomeen ensimmäiset pommit tulivat jo vuosisadan vaihteessa. Varsinainen kasvatus alkoi 1920-luvulla Englannista, Venäjältä ja Ruotsista tuoduilla koirilla. Vuosittaiset penturekisteröinnit olivat parikymmentä vuotta n. 100-150 pentua. Viime vuosina rekisteröinnit ovat lisääntyneet ja vaihdelleet 200 molemmin puolin.

Kaikilla saksanpystykorvilla on FCI:n yhteinen rotumääritelmä, joka pitää sisällään myös pomeranianin. Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Iso-Britanniassa rodut pidetään erillään ja pommeilla on omat rotumääritelmänsä, jotka poikkeavat FCI:n vastaavasta. Ko. valtiot eivät ole FCI:n jäsenmaita, joten Suomessa nämä rotumääritelmät eivät ole virallisia. Tosin kotimainen pomeranian-kanta edustaa alkuperäistä brittiläistä tyyppiä; onhan suurin osa koirista tuotukin juuri Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Saksassa on perinteisesti suosittu pystykorvamaisempaa zwergspitz-tyyppiä, mutta asenteet alkavat sielläkin vähitellen muuttua brittiläisen tyypin hyväksi.

Pomeranian valloittaa karvapeitteellään, joka nousee pystyyn runsaan pohjavillan ansiosta. Erityisen vaikuttavia ovat vahva, harjamainen kaulus ja koiran selän päällä uljaasti kantama, runsaan karvan peittämä häntä. Kettumainen pää, valpaat silmät ja pienet, lähekkäin asettuneet terävät korvat antavat rodulle ominaisen nenäkkään ilmeen. Säkäkorkeus eloisalla, valppaalla ja ihmisrakkaalla pommilla on 18-22 cm. Väriskaala on laaja: musta, oranssi, sudenharmaa, ruskea, valkoinen ja muut värit, mm. kerma, kermasoopeli, oranssisoopeli, black&tan ja kaksivärinen. Kaikki värit arvostellaan näyttelyissä yhdessä.

Jo koiran ilme kertoo paljon rodun luonteesta. Katse on tarkkaavainen ja vahtimisvietti voimakas. Jotkut yksilöt saattavat olla herkkähaukkuisia, mutta koira pysyy hyvin pihassa. Näyttävä ja tuuhea karvapeite on helppohoitoisempi kuin luulisi. Turkki käydään säännöllisesti kammalla läpi takkujen varalta ja harjataan luonnonharjasharjalla vastakarvaan, jolloin turkki jää pöyhkeästi pystyyn. Pomeranian on trimmattava rotu. Kaksinkertainen turkki muotoillaan saksilla pallomaiseksi niin, että karva on napakasti pystyssä. Näyttelytrimmauksen tekee ensimmäisen kerran kasvattaja tai asiantunteva trimmaaja, ja sen jälkeen koiran voi opetella itsekin trimmaamaan. Trimmaus on pitkälti makuasia, mutta myös kotikoira näyttää hyvin hoidetulta asiallisesti siistittynä. Näyttelyssä pomeranian on yksi varmimmista ryhmäsijoittujista ja rodun edustajat ovat saavuttaneet lukuisia BIS-voittoja.

Pomeranian on rotuna suhteellisen terve. Sillä tiedetään esiintyvän mm. hormonaalisia iho-ongelmia, mutta Suomessa näitä heikkouksia ei ole tavattu muutamia yksilöitä lukuunottamatta. Pomeranianeilta tulee yhdistyksen jalostusohjesäännön mukaisesti tarkistaa polvet ja silmät ennen jalostuskäyttöä, ja toki tutkimista suositellaan kotikoirillekin. Sekä polvivikaa että silmäsairauksia on tavattu jonkin verran.

On myös hyvä pitää mielessä, että näin pieni koira loukkaantuu helposti, jos se pääsee hyppäämään esim. trimmauspöydältä tai putoaa sylistä. Pomeranian soveltuu myös lapsiperheisiin, kunhan lapset opetetaan käsittelemään koiraa jo pennusta lähtien oikein.

Narttu synnyttää keskimäärin kaksi pentua, tosin jopa viidenkin pennun pentue on nähnyt maassamme päivänvalon.

Pommista on moneen lähtöön. Paitsi, että se on täydellinen sohvakoira, se viihtyy näyttelyissä, agility- ja tokokehissä, lenkillä ja leikkiipä se välillä isompien serkkujensa malliin talonvahtiakin. Rodussa on ainesta jopa tokovalioksi asti, kuten tulokset ovat osoittaneet. Pommi on siis iso koira pienessä paketissa: kooltaan pieni, mutta joka gramma täynnä itsetietoista, ylpeää koiraa, joka tietää, että kaikki rakastavat juuri häntä.